Samtext
Näin selätät tyhjän paperin kammon

Näin selätät tyhjän paperin kammon

Tyhjän paperin kammo eli kirjoittajan blokki ei vaivaa vain suuria romaanikirjailijoita. Useimmat meistä ovat kokeneet vaikeuksia aloittaa kirjoittaminen joko koulussa, työssä tai vapaa-ajalla. Mistä kirjoittajan blokki oikeastaan syntyy, ja mikä tärkeämpää, miten sen voi selättää?

Mikä kirjoittamisessa takkuaa?

Monet yritykset, jotka tilaavat meiltä copy-toimeksiantoja tai sisällöntuotantoa, ovat ensin suunnitelleet tuottavansa tekstinsä itse. Näiden yritysten markkinointisuunnitelmissa luetellaan esimerkiksi artikkelit, verkkotekstit, sisältömarkkinointi, asiakastapaukset, uutiskirjeet, esitteet ja katalogit – mutta mitään näistä ei koskaan saada kirjoitettua. Jos tämä kuulostaa tutulta, kirjoittamisen esteenä ei välttämättä ole pelkästään ajanpuute. Ehkä kohdallasi pätee jokin seuraavista?

Aiheen keksiminen tökkii

Jotain pitäisi kirjoittaa ja julkaista näkyvyyden vuoksi, mutta et millään keksi aihetta. Tai ehkä sinulla on niin paljon hyviä ideoita, ettet osaa päättää, minkä niistä valitsisit? Jos tekstin aihe ei ole selvillä, kirjoitustyön aloittaminen voi olla ylitsepääsemättömän hankalaa.

Keskeytykset

Kilahtelevat sähköpostiviestit, pirisevät puhelimet, välitöntä reagoimista vaativat tiedustelut, työkavereiden kysymykset sekä alati kasvava halu tehdä jotain ihan muuta kuin käsillä olevaa kirjoitustehtävää… Tuttua?

Suorituspaineet

Tiedät, että juuri tämä teksti täytyy kirjoittaa – ja että sen on lisäksi oltava loistava voidaksesi tavoittaa asiakkaasi ja kasvattaa myyntiä. Liian kovat paineet johtavat helposti epäonnistumisen pelkoon ja välttelyreaktioon.

Välttely ja lykkääminen

Kun kiireellisiä hommia on paljon, sitä huomaakin yhtäkkiä tekevänsä jotain ihan muuta. Välttely ja lykkääminen liittyvät stressiin. Teet mieluummin helppoja tai miellyttäviä töitä, joten lykkäät hankalia tai tylsiä tehtäviä – esimerkiksi juuri sitä todella tärkeän markkinointitekstin kirjoittamista.

Selätä tyhjän paperin kammo

Salaisuus kirjoittajan blokin selättämiseen on lopulta hyvin yksinkertainen. Olet ehkä kuullut sen ennenkin: Kirjoita, kirjoita, kirjoita. Toisinaan hyvät ideat ovat niin piilossa aivoissamme, ettei niitä kannata jäädä odottelemaan. Tällöin on parempi vain aloittaa ja työstää tekstiä samalla, kun kirjoitat. Aloita pohtimalla strategiaa ja etene askel kerrallaan kehitellen ja muokkaillen kirjoittamaasi. Seuraavaksi muutamia vinkkejä auttamaan sinut alkuun tekstintuottamisessa:

Jäsentele

Mitä haluat sanoa? Mitä asiakkaasi haluavat lukea? Laadi yleiskatsaus aiheesta ja mieti, mitä kaikkia asioita juuri tässä tekstissä kannattaa käydä läpi. Nämä tiivistetyt suunnitelmat toimivat usein hyvänä apuna tekstin otsikointiin ja väliotsikointiin.

Löydä keskeiset kohdat

Mitkä ovat tärkeimmät asiat, jotka haluat tekstilläsi sanoa? Miten teksti kannattaa aloittaa? Mitkä ovat pääväittämäsi ja missä kohdassa tekstiä ne kannattaa esitellä? Järjestele ensin pääväittämäsi ja jäsentele teksti niiden mukaan.

Tilkitse raot

Täytä tyhjä tila nivomalla teksti kokonaisuudeksi. Tehokkaat siirtymät pääväittämien, otsikoiden ja tärkeimpien asioiden välillä tekevät tekstistä yhtenäisen.

Heittäydy tajunnanvirtaan

Vieläkö kirjoittaminen takkuaa? Kirjoita vapaata tajunnanvirtaa kolmen minuutin ajan. Älä mieti tai arvostele sitä, mitä kirjoitat. Kirjoita sitten vielä toiset kolme minuuttia. Kaiken paperille ilmestyvän ei tarvitse olla oleellista juuri tämän tekstin kannalta, sillä voit poistaa turhat kappaleet jälkikäteen. Unohda hetkeksi paineet siitä, että kirjoittamasi pitää olla hyvää, toimivaa tai juuri tietynlaista. Kirjoita aluksi ihan mitä tahansa ja aloita juuri sinulle sopivimmasta aihealueesta, kunhan se liittyy kyseiseen kirjoitustehtävään edes jotenkin. Yhtäkkiä saatatkin huomata kirjoittaneesi ideoita tai kysymyksiä, jotka voivat olla asiakkaiden kannalta kiinnostavia tai hyödyllisiä. Parhaassa tapauksessa havaitset tuottaneesi materiaalia pariin muuhunkin artikkeliin tai tekstiin!

Seuraa muiden esimerkkiä

On täysin sallittua etsiä inspiraatiota muista alan teksteistä – tai jopa ihan toisen alan teksteistä. Pysy ajan tasalla siitä, mitä muut tekevät: tallenna linkkejä kiinnostaviin artikkeleihin ja teksteihin ja palaa niihin, kun kaipaat inspiraatiota.

Konkreettisia vinkkejä tekstintuottamiseen

  • Aseta itsellesi realistinen deadline, varaa työhön aikaa ja kirjoita määräaika kalenteriisi, jotta sinulla on konkreettisesti mustaa valkoisella.
  • Kannattaa asettaa erillinen deadline ensimmäiselle versiolle, oikoluvulle ja lopulliselle versiolle.
  • Lähetä ensimmäinen versio tekstistäsi luettavaksi luotettavalle kollegalle tai ystävälle, joka voi antaa siitä palautetta.
  • Yksinkertaisuus kunniaan: Käytä yksinkertaista kieltä ja kirjoita tavalla, joka on sinulle luontevinta. Miten selittäisit kirjoitettavan asian asiakastapaamisessa?
  • Poista ylimääräiset sanat ja lauseet (tai jopa kokonaiset kappaleet) ja editoi teksti läpikotaisin.
  • Jos teksti on raskasta tai mutkikasta, tee vielä ylimääräinen korjauskierros.

Mikäli aiheen keksiminen ei millään onnistu, keskeytyksiä on liian monia tai viivyttely käy ylivoimaiseksi, autamme mielellämme. Kaikkein vaivattomin tapa selättää tyhjän paperin kammo, kirjoittajan blokki ja koko kirjoitustehtävä on nimittäin delegoida työ eteenpäin.


Ota yhteyttä, niin jutellaan, miten voisimme auttaa kirjoituspulmissasi!

 

Line Jacobsen

Line Jacobsen
Creative Director

line.jacobsen@samtext.com
+47 22 80 52 15

Samtext logo
Samtext Finland Oy Ab
Valimotie 2
00380 Helsinki
Puhelin: 010 219 3370